|
PAJÄ (Jälkikoe)
Jäljestäminen on koiran vaistotoimintaa ja se on koiralle helppoa, koska sen hajuaisti on todella hyvä. Motivointi jäljestämiseen tapahtuu usean eri vietin avulla.
Hyvällä jälkikoiralla on positiivinen taistelutahto ja halu ponnistella ratkaistakseen tehtävän. Tärkeä ominaisuus on myös kyky keskittyä. Koiran koolla ei ole suoranaista vaikutusta jäljestykseen.
Jälki tehdään siten, että ihminen kävelee maastossa sovitun reitin ja pudottaa kävelyuralleen keppejä. Maan pinta murtuu askelten alla ja koira haistaa tämän perusteella jäljen kulun maastossa. Jäljen hajun voimakkuus riippuu jäljen iästä ja sääolosuhteista. Koiralle opetetaan, että se käskystä aloittaa jäljen etsimisen ja ilmaisee jäljeltä löytämänsä ihmisen pudottamat esineet eli kepit ohjaajalleen.
Alussa koira useimmiten innostetaan jäljestämään ruuan, leikkikalun tai koiralle tutun henkilön avulla. Se voidaan esimerkiksi opettaa seuraamaan ruuan hajua, lihaa, makkaraa ja jäljen päässä se saa palkkioksi syödä ruuan. Opittuaan rauhallisesti ja vasta käskyn saatuaan jäljestämään ruokakipolle, koira totutetaan vähitellen seuraamaan ihmisen jättämään hajuvanaa. Tästä jatketaan jättämällä jäljelle keppejä, pidentämällä jälkeä. vanhentamalla sitä, tekemällä maaston muotoisia, vaihtelevia reittejä. 1 -luokassa jälki on 500 metriä pitkä ja tehty tuntia ennen kokeen alkua. Koira etsii jäljen 30 metriä pitkältä suoralta, janalta, jonka yli jälki kulkee jostain kohdasta. Kilpailija ei koskaan tiedä, mistä kohtaa jälki kulkee janan poikki. Jäljelle on jätetty kuusi luonnon puusta tehtyä keppiä. Aikaa koirakolla löytää kepit on 20 minuuttia.
Luokissa 2 ja 3 jälki hankaloituu asteittain; luokassa 2 jäljen pituus on kilometri, puolitoista tuntia vanha ja janan, jolta jäljestys alkaa, pituus on 40 metriä. Jäljelle on jätetty kuusi luonnon puusta tehtyä keppiä, ja jäljelle varattu aika on 30 minuuttia.
Siirryttäessä seuraavalle tasolle, luokkaan kolme, suoritettava jälki on jälleen hivenen vaativampi. Jäljen pituus on tällöin jo 1,5 kilometriä, se on kaksi tuntia vanha ja jana, jolta jäljen alku löytyy, on pituudeltaan 50 metriä. Jäljelle on jätetty kuusi luonnon puusta tehtyä keppiä. Aikaa on 40 minuuttia. Kaikkiin luokkiin kuuluu myös esine etsintä. Esine etsinnässä koiran tulee viiden minuutin aikana löytää 1-luokassa yksi, 2-luokassa kaksi ja 3-luokassa kolme ihmiselle kuuluvaa esinettä 50x50 metrin suuruiselta maa-alueelta. Tuomarin antamat pisteet kertyvät koiran työskentelystä janalla ja esinekentässä sekä löydetyistä kepeistä ja esineistä. Lajia on mahdollista harjoitella yksin, toki välillä on hyvä ajaa vieraan tekemä jälki. Aloitettaessa jälkiharjoittelua on syytä pyytää apua koulutusohjaajalta tai lajin kokeneelta harrastajalta, jotta perustyötä ei tehdä väärin. Jäljestäminen on palveluskoiran peruslaji, ja siitä on myös yhteiskunnallista hyötyä.
Jälkikoirat tekevät arvokasta työtä; metsästäjät ja poliisi voivat lyhentää esimerkiksi liikenteessä loukkaantuneen eläimen kärsimyksiä. Koira pystyy jäljittämään eksyneen ihmisen tai poliisin apuna löytämään paenneen rikollisen.
lähde: Suomen Palveluskoiraliitto (SPKL) ry
|